No & niin kaikki te siellä jossain, jonne ei tultais mistään hinnasta.
Marraskuussa 2016 tulee täyteen 30 vuotta Kumikamelin peruskiveksen puraisusta ja sen kunniaksi jatkamme entiseen malliin, eli tehdään keikkoja ja julkaistaan äänitteitä niin vähän kuin mahdollista. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että vuoden 2015 puolella aloitettu Vialliset -kiertely All Over Maniacsin kanssa jatkuu ja kauhukseni olemme pakotettuja, eiku etuoikeutettuja, kiertämään myös maaliman mahtavimman Eestipunk -yhtyeen, J.M.K.E:n kanssa.
Hampaita narskutellen joudun myös paljastamaan, että julkaisemme toukokuussa 2016 n. 16 sähäkkää Kamelirallia sisältävän äänitteen ”Verta ja suolia”. ”Verta ja suolia” tulee löytymään luonnollisesti kaikista internetin Torrent siteistä, iTunesista, Spotifystä ja sitä tulee saamaan myös kuolemaan tuomitussa CD -formaatissa. Jokunen videokin sen ralleista saatetaan kursia, katellaan nyt jos saatais jotain mukavan hikistä V/S -materiaalia aikaiseksi.
Tässäpä tärkeimmät tällä kertaa. Keikkalistaa löytyy tuosta oikealta ja alempaakin. Tulkaa tuonne, siellä on jännää. Kivasta en ole ihan varppi.
VIALLISET 2016
19.02. Baarikaappi, Pori (w/ AOM)
20.02. Bar 15, Seinäjoki (w/ AOM)
4.3. Varjobaari, Tampere (w/ AOM, Riistetyt, Underclass)
5.3. Lepakkomies, Hki, (w/ AOM, Riistetyt)
12.5.2016 Virgin Oil (w/ J.M.K.E)
13.5.2016 Talinna (w/ J.M.K.E)
14.5.2016 Tarto (w/ J.M.K.E)
27.5 Yo talo, Tampere (w/ J.M.K.E)
28.5 Klubi, Turku (w/ AOM, J.M.K.E)
… to be or not to be continued …
-toppo-