KIRPPUSIRKUS 7.2.2020!

Noniin, vihdoinkin se on täällä – tärähtäneen poikarakkautemme piikikäs ja mätä hedelmä KIRPPUSIRKUS!

Ite asiassa se ilmestyi jo viime viikolla, mutta sivusto-ongelmien vuoksi tilanne päästiin päivittämään tänne vasta nyt ja just.

Niinku tuolla aiemmin jo vihjailtiinkin, äänite sisältää 15 raivokasta ja 1 ratkiriemukkaan rallin, joiden löysänä teemana on meille niin perinteinen ”kaikki on ihan perseestä, tai ainakin siitä melko vierestä”.

Teksteissä sukelletaan syvälle, välillä jopa ihan sinne pohjalle saakka, tämän päivän ärsykkeihin ja turhuuksiin ketään säälimättä. Oman osansa saavat ne ketkä sen ansaitsee eli niin suurisuiset tyhjän uhoajat, historian kieltäjät, kulutushysteria, verenhimoiset itsevaltiaat, mediaelätit, kuin someperhosetkin. Ja usokit.

Orkka on ihan perkeleen kovasssa iskussa ja groovessa jonka Perkkiön Kimmo & Marttilan Heikki sai puristeltua talteen ennenkuulumattoman komeesti ja räyhäkkäästi soivaksi myrkkypökäleeks. Kiitos heille siitä!

Järjettömän upeat kannet taikoi Tomi Riionheimo, puss o kram dude!

Eli nyt sitä saa diginä, vinyylinä ja cd:näkin ihan joka paikasta. Laitetaan tohon nyt Spotify -linkki kun se kelpaa melkein kaikille, paitsi Jutelle.

Elämähän ON kirppusirkus kapisen koiran selässä.

Tai kamelin.

KEIKAT
14.2.2020 LA barre, JNS
15.2.2020 Hoi sie, LPR

20.2.2020 Klubi, Tampere (+JMKE)
21.2.2020 House of Rock, Kouvola (+JMKE)
22.2.2020 TBA (+JMKE)

PS. Meillä on keikoilla myynnissä sietämättömän upeita T-paitoja ja kasseja!

Mallit voi tsekata Jokisen valinnan sivuilta eli TÄÄLTÄ:

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.